Vuokramalli mahdollistaa myös tulevan laajenemisen

maalis 26, 2021

Vuokramalli oli järkevin ratkaisu

Oulun Toppilansaareen on rakenteilla Oppikylä-konseptilla toteutettu hirsikoulu. Uusiin, toiminnallisesti monipuolisiin tiloihin muuttavat syksyllä 2021 Oulun kristillisen peruskoulun luokat 1-9 sekä päiväkoti Verso. Hankkeen rahoitus oli yksityiselle toimijalle väistämättä iso kysymys. 

“Tutkimme erilaisia rahoitusvaihtoehtoja pankkilainasta oman taseen käyttöön. Perustimme myös kiinteistöosakeyhtiön ajatuksenamme hakea osakeannin kautta pääomaa. Päätimme kuitenkin katsoa pidemmälle tulevaisuuteen”, hankeryhmän puheenjohtaja Tapio Pokka kertoo.

Pokan mukaan vuokramalli oli koululle järkevä ratkaisu, joka mahdollisti uusien tilojen rakentamisen toivotulla tavalla. “Hankeryhmässä kipuilimme pitkään, kun mietimme, mikä rahoitusmalli mahdollistaisi uuden koulukiinteistön lisäksi myös laajennusrakentamisen tulevaisuudessa. Rakennuttaminen omaan taseeseen olisi ollut liian haastavaa. Ainoa järkevä tapa oli, että saisimme tilat vuokramallilla.” 

Koulun rakentaminen Oppikylän vuokramallilla on turvallinen ja huoleton ratkaisu, joka mahdollistaa toiminnan kasvun myös tulevaisuudessa. Mediset Hoivarakentajat toimii Toppilansaaren koulun vuokraisäntänä. “Hoivarakentajat toteuttaa toimitilat omaan taseeseensa ja vuokraavat koulukiinteistön meille 25 vuodeksi. Sopimusajan jälkeen meillä on mahdollisuus ostaa rakennus itsellemme. Halusimme kiehtovat, terveelliset ja innovatiiviset koulutilat. Näköpiirissä olevasta lopputuloksesta ovat innoissaan kaikki tilojen käyttäjät: lapset, nuoret, kerho- ja harrastuskäyttäjät sekä henkilökunta”, Pokka iloitsee. 

Tilaa uutiskirje

Tilaa Oppikylän uutiskirje pysyäksesi mukana hirsikoulujen ja käyttäjälähtöisen suunnittelun kehitysaskelissa!